Aaarg, minun täytyy myöntää että taidan olla aika kateellinen ihminen. Kadehdin eniten niitä joilla on kyky pitää elämä ainakin ulkopuolelta kasassa ja niin puhtoisen näköisenä. Tuntuu että toiset ihmiset on hyviä kaikessa mihin ryhtyy. Itseasiassa  aika kauan luulin itsekkin olevani ainakin keskinkertainen jollen nyt vähän tyhjästi sanotusti HYVÄ oikeastaan kaikessa mutta sitten putosin kovaa ja korkealta. Näin kirkasta valoa ja ymmärsin sen karun totuuden että saatan omistaa luonteenpiirteitä jotka kahlitsee minua ja estää olemasta hyvä ihan missä vain.Tunsin itseni hieman typeräksi... Minun päähäni on taottu pienestä pitäen ajatusta siitä että kun vain harjoittelee tarpeeksi voi olla hyvä ihan missä vain, että mitään rajoituksia ei oikeasti ole ja kaikki on vain kiinni omasta tahdosta. Entä jos ei ole hyvä tahtomisessa? Kuulostaa hassulta mutta jos ei vain osaa tahtoa tarpeeksi. Onko se sitten elämän halun puutetta. Liian pientä liekkiä tai jotain sinnepäin?
Onko se sitä kun huomaa tehneensä jonkun virheen jossain mutta ei jaksa korjata sitä. Tietää kyllä että jos korjaisin tuon pienen virheen tai epäkohdan olisin itseeni tyytyväinen mutta jokin estää. Mikä piru se on joka jumittaa mieltä ja tahtoa?
Eli olen kateellinen ihmisille jotka osaa tahtoa enemmän kuin minä...

Tein eilen päätöksiä jotka toivottavasti johtaa johonkin hyvään. Päätin jättää pois jokaisen tekosyyn, päätin jättää pois lauseet jotka sisältää sanan ei, päätin että tuleva aikakausi on pyhitetty ainoastaan tarinoille, jotka kertovat että minä pystyn tähän. Kyllä sanan katkera ihanuus.. Päätin että ei ole mitään syytä siirtää enää tuonnemmaksi yrittämistä. Olen kylvänyt jo aivan liian kauan turhia selityksiä ja tyhjiä hetkiä jotka olisi voinut täyttää asioilla jotka tuottaisivat jotain. On  todellakin aivan turhaa luulla että jos antautuu pelon valtaan voisi elää niinkuin haluaa. Elämä vaatii rohkeutta ja sinnikkyyttä niiltä jotka tahtovat olla vapaita ja riippumattomia. Kaikki luodaan tyhjästä mutta ei ilman toimintaa. Vapaus on arvo jonka toteutumisen eteen kannattaa taistella. Loppuenlopuksi mitä muuta meillä täällä on jos meidät riisutaan täysin alastomiksi ja poistetaan kaikki turha teennäisyys? Viimeiseksi jää jäljelle vapaus. Vapaus valita. Se on meidän ytimemme. Luja sydänjuuri joka pitää kasassa silloinkin kun meiltä on viety kaikki muu.

Otin esiin vanhoja runojani ja tekstin raakileita joille olisi nyt tarkoitus antaa elämä. Olen sitä mieltä että minulla on jo jotain aika valmista mutta olisi hyvä löytää joku ihminen jolle voisin antaa niitä esiluettavaksi. Sellaista materiaalia ei ole kyllä paljon, lähinnä juuri sen takia että minun on vaikeaa saattaa mitään loppuun mutta tuntuu että nyt voisi oikeasti olla aika..

(Epävarmuus... tottakai se lähenee kuin hyökyaalto ja luultavasti yrittää peittää alleen jossainvaiheessa. Mutta tärkeintä on että kamppailee sitä vastaan ja voittaa.)

- Löytää oma kämppä ja toki maksaa se myös itse..
- Hankkia vihdoinkin ne kauan unelmissa siintäneet takkupötkylät päähän!
- Selkiyttää itselleni miksi vakavassa suhteessa eläminen tuottaa tälläistä kauhua ja levottomuutta ja mitä sille asialle pitäisi tehdä.(ääää tälläisten asioiden tuonnemmaksi siirtäminen vain vaikeuttaa tilannetta ja on epäreilua sille paremmalle puoliskolle.)
- Kirjoittaa jotain julkaisukelpoista.

Noniin. Nyt sitten vaan hanskat kauniisiin käsiin ja hommiin!

Pelko.

Minulle on aina ollut jotenkin hankalaa hallita kokonaisuuksia. On vaikeaa tehdä ylipäätään mitään alusta loppuun niin että siinä olisi jotain järkeä. Jo tämä blokinkin kirjoittaminen vaatii aika yli- inhimillisiä voimia. Tuntuu että sanoin sitten mitä tahansa se on aina väärin tai sen olisi aina voinut tehdä paremminkin. En osaa ajatella pidemmällä tähtäimellä, suunnitella minkälaisen vaikutelman haluan tällä antaa. Toisaalta se saattaa olla vahvuus että ei suunnittele liikaa vaan ellää aina hetkessä. Niin, minä elän aina hetkessä mikä saattaa joidenkin mielestä olla kadehdittavaa mutta jos ei oikeasti kykene tekemään suunnitelmia eikä päätöksiä minkään suhteen, hetkessä elämisen taidosta tulee helvetillinen taakka kannettavaksi. Se on aina vaikuttanut minun elämäni joka mutkassa ja syvänteessä. Suurin ja puhtain haluni täällä on aina ollut luoda jotain uutta, jotain kaunista ja merkityksellistä äääääää miten naivilta ja tekopyhältä tuo kuulostaa.. mutta jokatapauksessa tahtoisin tehdä jotain omaa. Jotain sellaista jota tehdessäni olisin täysin riippumaton muusta maailmasta. Olen kokeillut kaikenlaista. Voisin oikeastaan selkeyttääkseni itselleni vähän tätä tilannetta ja tehdä listan niistä: Musiikki: saksofoni, klarinetti, piano, kitara, tin whistle. Kuvataide: öljyvärit, akryyli, akvarelli, grafiikka, hiili, kuvan veisto, posliinimaalaus. Sitten olen ollut performanssi kurssilla, opiskellut vuoden hopeasepäksi. Erinlaisilla käsityökursseilla. Kangaspuilla paukuttamisesta, kynttilän valannasta, kivikursseista ja rautalangan vääntelystä huovuttamiseen. Olen kirjoitellut kaikenlaista. Enimmäkseen runoja koska niitä on helpompi hallita. Rakastin ainekirjoitusta ala-asteella, silloin niihin tarinoihin oli helpompi pistää alku ja loppu ja jotain järkevää sinne keskelle mutta nykyään jonkun vähänkin pidemmän kirjoittaminen muuttuu yhdeksi sekavaksi rönsyileväksi lausehirviöksi joka hyökkää kasvoille kun sitä vähänkin yrittää arvioida. Minun tekemiäni ruokia syö vain harva koska olen suorastaan kykenemätön tekemään mitään ohjeen mukaan eikä se mössö ole koskaan sitä mitä alussa suunnittelin. En osaa pysyä päätöksissäni enkä suunnitelmmissani millään elämän osa-alueella. Olen tähän astisessa elämässäni onnistunut olemaan tasan vuoden yhteenputkeen samassa koulussa. Tosin niitä on ylä-asteen jälkeen ollut vain kolme eli yrittäminen jatkuu.. Joku saattaa ajatella jos tätä nyt joku lukee mitä kyllä hieman epäilen, että olen vain laiska ja saamaton. No, yrittämisen puutteesta minua ei kai voi moittia? Kokonaisuuksien hallitseminen. On kai mahdotonta hallita elämäänsä jos ei hallitse kokonaisuuksia. jos ei pysty tekemään suunnitelmia ja toteuttamaan niitä. Tarkoittaako tämä että olen luonteeltani heikko. Jotenkin liian häälyväinen olemaan edes se yli romantisoitu kuva taiteiliuudesta. Haluaisin hallita elämääni. Haluaisin pystyä kiertämään yhteiskunnan ylläpitämiä normeja ja niiden rajoituksia. Tiedän ettei se ole täysin mahdollista vaan taas romantisoitua kuvitelmaa koska minä niinkuin kaikki muutkin ovat ns. yhteiskunnan lapsia. Yhteiskunnan luomia otuksia sen omaan käyttöön ja niinhän sen toisaalta kuuluukin olla ja niin kaikki toimii. Silti haluaisin olla yksilönä jotain jolla on suurempi merkitys. Hah! Juu nauran samalla kun kirjoitan tätä ja annan myös teidän ihan vapaasti nauraa:) 
Elikkäs, tästä blogista tulee luultavasti yksi sekameteli soppa koska sitä minun elämänikin on. Ajattelen että jos opin hallitsemaan tätä blogia voisin ehkä oppia hallitsemaan ajan kanssa myös elämääni. Luulen että se on tämän blogin syvin tarkoitus.

Cmx- sivu paholaisen päiväkirjasta.

Metallinen terä uurtaa vaon metalliseen levyyn
Pyörät jotka pyörii eivät tunne häpeää
Uni ehtyy järjestelmän reunaan telakoituneilta
Heräävätkö sondin upotessa aurinkoon
Pahuus on kuin aine jota tutkii kunnes sekoaa
Hyvyys seuraa tilan sähköjännitteitä leutona
Kasvot ovat kartta, joihin heijastettu avaruus
Kaartuu kunnes paino sortuu horisontiksi

Kaipasit
kaikkea
kaipasit
paljon
otit
hait
vaadit
sait

Etsit
löysit
enemmän
halusit
janosit
syvempää
virtaa

Älä koske kun et tiedä, suunta vaiko tilavuus
Valominuuteissa mitattava kylmä etäisyys
Täältä sinne missä joukot taivaalliset leiriytyy
Vuosituhansissa laskettuna maasta päin
(Käynnistäkää moottorit)

Kaipasit...

Kerran muistan tietäneeni kaiken ikuisuudesta
Kerran osanneeni kaiken taivaanmekaniikasta
Pelkäsinkö liikaa sitä ääntä joka komentaa
Unohdinko liikaa siitä mitä valta velvoittaa
Joukkomme on väsyneet ja voitto kaukana
Me haluamme aineen ikuisesti jatkavan
Laajentumisliikehdintää kunnes pimeys vallitsee
Vihollinen lisäentropiaan kajoaa

Kaipasit...

Etsit
enemmän
janosit

He kiroavat nimen sen, vaikka olen itse aine.

http://www.youtube.com/watch?v=hZFtZdm_pok

Mitä on käsite pahuus? Minusta se on jotain todella käsittämätöntä.

Kaikella on alkunsa ja niin myös tällä blogilla. Tämä blogi alkoi valaistumisesta. Valossa näin värejä ja muotoja jotka kertoivat minusta.
Eli toisinsanoen ajattelin että voisin selkiyttää elämääni ja itseäni sen sisällä kirjoittamalla tätä blogia. Lisäämällä tänne ääniä ja kuvia joista pidän. Kirjoittamalla typeriä laiseita jotka saattaisivat kertoa mikä minua täällä kannattelee.